Kävelyllä Viipurissa IV: valkoisen funktionalismin kaupunki

Viipurin kirjaston "lainausmerkkikaide"

Viipuri on valkoisen funktionalismin kaupunki. Kaupungissa on yhä vieläkin tallella modernin suomalaisen rakennustaiteen parhaita saavutuksia, kaiken kruununjalokivenä Alvar Aallon suunnittelema kaupunginkirjasto, joka onneksi on nykyään hienosti entisöity. 

Viipurin kaupunkisuunnitelijat olivat aikoinaan rohkeita ja ennakkoluulottomia suunnitellessaan tai tilatessaan moderneja rakennuksia kaupungin paraatipaikoille. Suunnittelijoina olivat silloisen Suomen eturivin arkkitehdit. 

Seuraava syksyinen kävely vie lukijan rautatieasemalta Salakkalahden rantaan, sieltä Linnoitukseen ja lopuksi Torkkelinpuiston tuntumaan. Kaikki reitin rakennukset istuvat hienosti kaupunkikuvaan ja rikastuttavat sitä oikealla tai rohkealla mittakaavallaan. On sääli, ettei nykyinen isäntä hoida omaisuuttaan sen arvon mukaisesti. Osaan rakenuksia on tehty niin karkeita muutoksia, että niiden arkkitehtuuri on niillä lopullisesti pilattu. Tämä koskee ennen kaikkea matkalla ensin vastaan tulevaa Viipurin linja-autoaseman rakennusta ja Karjalan/Ilmarisen vakuutusyhtiön taloa entisellä Kannaksenkadulla.

Asemalta kaupunkiin mentäessä tulee vasemmalla vastaan Viipurin linja-autoasema, joka oli ensimmäinen moderni linja-autoasema Pohjoismaissa. Viipuri oli kuuden valtatien ja viiden radan risteyksessä ja asemalta lähti bussi joka 12. minuutti maakuntaan. Aseman on suunnitellut Väinö Keinänen, joka oli Viipurin kaupunginarkkitehti (1928-1932). Hän suunnitteli kaupunkiin kaikkiaan kolmisenkymmentä rakennusta. Maininnan arvoista on myös se, että hän oli ollut aikansa huippuarkkitehtien J. Hoffmanin ja J.M. Olbrichin oppilaana. Hän oli erityisen kiintynyt art deco-tyyliin, mutta linja-autoasema on jo miltei puhtaasti funktionalistinen luomus - kevyt ja hienostunut rakennus. VirtuaaliViipurin sivuilla on edistavat mallinnokset tästä rakennuksesta vuodelta 1939. On surullista nähdä, kuinka kevyestä arkkitehtuurista on nykyään tullut rumaa ja raskasta. 

Riitta Niskanen kuvaa Viipurin linja-autoasemaa Lahden kaupunginmuseon sivuilla seuraavasti: "Viipurin kaupunki kehitti asemakysymykseen uudenlaisen, suuntaa-antavan ratkaisun, joka osoittautui sille myös taloudellisesti erittäin tuottoisaksi. Kaupungin linja-autoliikenne oli vilkasta ja ajoittain kovin ruuhkaista. Viipurin kaupunginisät ymmärsivät hyvin hoidetun linjaliikenteen hyödyt ja päättivät korjata ongelmat rakentamalla linja-autoaseman. Viipurin vuonna 1932 valmistuneesta asemasta tuli Pohjoismaiden ensimmäinen kunnallinen, varta vasten tähän tehtävään rakennettu linja-autoasema.

Kaupunginarkkitehti Väinö Keinäsen suunnittelema asema rakennettiin Salakkalahden puistoon, rautatieaseman eteen. Siinä oli kookas odotustila, lippumyymälä, konttori, tavaransäilytys, kuljettajien lepotilat, pieni kahvila-ravintola, puhelinkioskit, väljät WC-tilat ja kaksi myymälää. Suurin piirtein tällaisena asemien tilaohjelma on säilynyt Suomessa. Viidelle lähtevälle ja viidelle saapuvalle linja-autolle mitoitetun laiturialueen suunnitteli Viipurin asemakaava-arkkitehti Otto-Iivari Meurman.       

Viipurin linja-autoasema oli vaatimaton ja yksinkertainen rakennus, joka tyylillisesti asettuu klassismin ja funktionalismin väliin. Ikkunat olivat kookkaat ja niistä saattoi nähdä sekä lähtevät että saapuvat autot. Laituri oli suunniteltu kapenevaksi siten, että kaikki autot näkyivät asemahalliin. Liikenne kulki ainoastaan yhteen suuntaan. Rakennuksen eteen istutettiin pieni puistikko rautatieasemien malliin. Asema muistutti monissa muissakin suhteissa rautatieasemia. Tilaohjelma oli suurin piirtein sama, mutta sillä erotuksella, että linja-autoasemaan kuuluivat myös kuljettajien oleskeluhuone ruokailu- ja peseytymistiloineen sekä liiketiloja." Viipurin asema palveli myöhemmin esikuvana suunniteltaessa vastaavia asemia muihin Suomen laupunkeihin. 

Näkymä hallin läpi laitureile ja Salakkalahdelle

Julkisivun hienoa käsittelyä

Savo-Karjalan tukkuliikkeen julkisivua

Näkymä tukkuliikkeen entisöidylle takapihalle

Kun kävellään hieman eteenpäin ja käännytään Salakkalahden rantaan, kohoaa siellä Savo-Karjalan tukkuliikkeen pääkonttori. Suunnittelutyö annettiin arkkitehti Toivo Paatelan toimistolle, jonka ehdotus tuli toiseksi. Tukkuliikkeen suunnitelmat valmistuivat nopeassa tahdissa ja rakennustöihin päästiin vuonna 1936. Syksyllä 1937 tämä liike- ja varastorakennus oli valmis ja se edusti puhtaasti funkisrakentamista. Rakennuksen ylimmässä kerroksessa on suuri kokoussali ja kerhohuone tarpeellisine keittiötiloineen. Pääkonttorirakennuksessa on myös kaksi johtajan asuntoa (kuuden huoneen asuntoja). Talo lienee ollut aikoinaan yksi puhtaimmista funkkistyylisistä rakennuksista Suomessa. Säilyneissä valokuvissa rakennuksen sisältä voi astia aidon bauhaus-tunnelman. Neuvostoaikana rakennuksessa tehtiin lastenrattaita. Nykyään talo on entisöity ulkoa ja erityisesti takapihanäkymä on vaikuttava.

Teollisuusarkkitehtuurin runollisuutta

Seuraavaksi kävely jatkuu historialliseen Linnoitukseen, jossa on vähemmän funktionalistista rakentamista. Kannattaa käydä katsomassa Eino Fahleniuksen asuintaloa (tai mitä siitä enää on jäljellä) Vesiportinkadulla ja jatkaa sieltä Luostarinkadulle katsomaan Uno Ullbergin piirtämää Viipurin Panttilaitoksen taloa. Talon nauhaikkunat ovat rohkeat ja aikaisemmassa kaupunkikuvassa (naapurirakennus on tuhoutunut) rakennus erottui moderniudellaan edukseen.

Viipurin Panttilaitoksen rakennus vuodelta 1932 Luostarinkadun varrella

Kävele täältä Luostarinkatua pitkin Raatihuoneentorille, käänny vasemmalle ja astu Torkkelinpuistoon. Sitten oikealle kohti Punaisenlähteentoria ja torilta Leninin patsaan takaa oikealle, entiselle Kannaksenkadulle, missä kohoaa Olli Pöyryn piirtämä Karjalan vakuutusyhtiön talo, Viipurin ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen "pilvenpiirtäjä". Seuraavassa kuvausta vakuutusyhtiö Ilmarisen sivuilta.

Karjala-Ilmarisen talo 2013 syksyllä

"Kun sopiva tontti Repolan kaupunginosassa tuli myyntiin, tehtiin siitä kaupat toukokuussa 1938. Tontti oli kolmion muotoinen, Kannaksen-, Brahen- ja Myllymäenkadun rajaama. Suomen Arkkitehtiliiton avustuksella toimeenpantiin suunnittelukilpailu, johon määräaikaan 30.9.1938 mennessä jätettiin 27 ehdotusta. Palkintolautakunta päätti myöntää I palkinnon arkkitehti Olli Pöyrylle, jonka ehdotus valittiin myös toteutettavaksi. Mainittakoon, että kolmannen palkinnon sai Aarne Ervi, joka oli ollut Aallon avustajana Viipurin kaupunginkirjastoa tehtäessä. Sen jälkeen kun asemakaavaan oli haettu talon korkeutta (40,5 m merenpinnasta) koskeva muutos, saatettiin rakennushanke käynnistää.

Urakka annettiin viipurilaiselle Rakennusosakeyhtiö Pyramidille, samalle yritykselle, joka oli tehnyt myös Viipurin kaupunginkirjaston. Talon oli määrä olla valmis 1.4.1940. Harjannostajaisia vietettiin 23.9.1939, jossa yhteydessä perustuksiin muurattiin kuparikotelo, joka sisälsi muun muassa kirjailija Viljo Kojon pergamentille laatiman perustamisasiakirjan.

Talvisodan alkaessa työt keskeytyivät. Kun Viipuri jatkosodan alussa oli vallattu takaisin, todettiin rakennuksen selviytyneen vähin vaurioin. Uudet isännät olivat tosin vieneet satoja ovi- ja ikkunakehyksiä parempaan käyttöön ja täyttäneet pannuhuoneen rojulla. Sanomalehti Karjalan mukaan telineiden ympäröimää muhkeaa uudisrakennusta oli valokuvattu ja filmattu propagandatarkoituksiin, näytteenä ripeästä sosialistisesta jälleenrakennustyöstä Viipurissa. Rakennustöitä jatkettiin keväällä 1942. Materiaali- ja työvoimapula venyttivät aikatauluja ja nostivat kustannuksia. Kesän kynnyksellä 1943 talo voitiin viimein ottaa käyttöön. Rakennushanke tontteineen oli silloin tullut maksamaan 19,3 milj. markkaa eli nykyrahassa noin 3 milj. euroa.

Rakennus käsittää 11 maanpäällistä kerrosta, joista kaksi alinta ovat liiketiloja (Karjala ja Ilmarinen sijoittuivat 2. kerrokseen), kahdeksan seuraavaa asuntoja ja ylinnä sisäänvedetty ullakkokerros. Asuinhuoneistoja on kaikkiaan 40, yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Varusteluun kuuluivat sähköliedet ja jääkaapit - joista viimemainittuja ei liene ehditty hankkia - sekä suuremmissa huoneistoissa parveke ja avotakka ja myös palvelijanhuone. Maanalaisia kerroksia on kaksi. Ylimmän kerroksen yhteistiloissa sijaitsivat saunan lisäksi pesutupa ja kuivaushuone varusteinaan mankeli ja “centrifugi” eli kuivauslinko. Näitäkin enemmän hurmasi kävijöitä näköala kaupungin korkeimman talon kattoterassilta. Myöskään Karjalan reportteri ei jäänyt kylmäksi vierailessaan talossa avajaispäivänä 29.5.1943:

“Saavumme vihdoin ylimpään eli ullakkokerrokseen. Aurinkokatokselta aukeaa kaunis näköala keväiselle Viipurin lahdelle yli raunioituneen ja osaksi jälleenrakennetunkin kaupungin. Toiselta puolen taasen silmiämme kohtaavat laajat metsämaisemat sekä Suomenvedenpohjan kimmeltävät vedet. Täällä talon asukkaat varmaankin tulevat viettämään monia kesäiltojaan ja ehkä aamujaankin, sillä auringonnousut ja -laskut ovat täältä vapaasti ihailtavissa.”

Karjalan Vakuutusyhtiön talo edusti aikanaan korkeatasoista asuinrakentamista: huoneistojen ikkunanpuitteet olivat tammiset, kerroksiin vei kaksi hissiä ja rappukäytävä oli pinnoitettu graniitilla. Nykyään talo on alennustilassa, kaikki ikkunanpuitteet repsottavat tai ne ovat tehty halvannäköisestä muovista ja julkisivussa törröttää ilmastointiboxeja. Parvekkeiden kaiteet ovat risat ja julkisivu maalaamatta. Nomadit ovat valloittaneet kulttuurimaiseman. Rakennus kuuluu kuitenkin Eremitaasin suojeltavien talojen listalle Venäjällä. 

Aihio kauniiseen parvekkeen on olemassa

Quelle tristesse...

Käänny takaisin Punaisenlähteentorille ja katso siellä suoraan eteesi: Torkkelinpuistossa hohtaa valkoista ja kultaa Aallon kaupunginkirjasto. Erityisen kaunis kirjasto on pimeänä syysiltana. Kulttuuripessimistinä en jaksanut uskoa, että kirjaston restaurointi tulisi koskaan onnistumaan, koska kulttuurierot Suomen ja Venäjän välillä ovat sen verran suuret. Koko Viipuri on venäläisyyden suohon vaipuva Atlantis. Kirjasto on saatu kuitenkin kuntoon suomalaisella, kansainvälisellä ja ennen kaikkea venäläisellä rahoituksella. Ajatellaanpa Putinista mitä tahansa, mutta tämän hankkeen takana on tiettävästi ollut hänen mahtikäskynsä. 

Kävin kirjastossa ensimmäisen kerran 1975: näky oli lohduton. Vielä toissa syksynä rakennus näytti hylätyltä työmaalta, mutta viime vuoden marraskuussa kaikki oli valmista. Erityisesti liikutti vuolukivijulkisivun suomalainen teksti. 

Rakennus on sijoitettu kahden puiston risteykseen, aikanaan sen takana kohosi Dippelin suunnittelma Viipurin tuomiokirkko. Viipurin kirjastossa on ollut aikanaan ainutlaatuisia ratkaisuja, jotka ovat meille nyt arkipäivää, kuten esim. katosta tuleva luonnonvalo, seinä- ja lattialämmitys, avohyllyt, virtaava tila jne. Kirjasto on maailmanluokan nähtävyys. Ei voi kuin toivoa, että rakennus pidetään hyvässä kunnossa. Tämän kirjaston vuoksi kannattaa Viipuriin matkustaa!

Kirjasto sodan jälkeen (Kuva Pentti Murolen blogista)

Kuuluisa aaltoileva katto

Pääsisäänkäynti on ajattoman moderni

Kirjasto on kaunis kaikilta kulmilta katsottuna

Sisääntuloaulan lamputkin puhallettiin alkuperäisen mallin mukaisiksi