Kirkossa on kivaa!

Yorkin katedraali

 

Vaikka kristillinen julistus käsittelee yhtä ja ainoaa asiaa eli Jeesusta Kristusta, tarjoavat erilaiset jumalanpalvelukset hyvin monimuotoisia lähestymistapoja Kristus-tapahtumaan. Se joka väittää, että kirkossa on tylsää, ei käy kirkossa eikä tunne kristillistä perinnettä. Näkeväthän ihmiset vaivaa oppiakseen golfia tai portugalia, miksei myös kannattaisi tutustua perinteeseen, josta oma kulttuurimme kumpuaa. Kirkossa voi julistus olla vaatimatonta ja musiikki kapeasti valittua, mutta kirkosta ihminen ei koskaan tule tyhjin käsin. Sana ja sakramentit ainakin ovat asioita, joita ihmisen on vaikea pilata. Kirkosta voi myös lähteä sekavin tuntein, koska kokemukset ovat olleet sen verran ristiriitaisia. Ehkä tämäkin on hedelmällinen tila, jossa sielua on kynnetty hieman auki. Vaatimattomassakin julistuksessa voi hohtaa helmi. Se riittää. Sen helmen voi ottaa rumination kohteeksi kotimatkalla. Via negativan kautta voi myös oppia ja kasvaa.

Seuraavassa kerron kolmesta kesäisestä kirkkomatkasta, joissa kaikissa koki Jumalan läsnäolon, mutta jotka myös jättivät avoimia kysymyksiä – siis ne olivat aitoja kirkkokokemuksia.

Rautalammin kirkossa (Engelin suunnittelema grandioosi puukirkko) pidettiin kesäkuussa Karjalaisen kansan messu. Messun nimi oli Kuulet sie, kuulet, Herra. Sanat ja sävel olivat Tapani Nuutisen. Kirkkokansaa oli runsaasti, osa pukeutuneena kansallispukuun. Rautalammin ja Suonenjoen kirkkokuorojen väki oli myös pukeutunut kansallispukuihin. Messun laulut eivät olleet suoraan mitään karjalan murretta, pikemminkin miellä ja siellä koristettua yleiskarjalaa (”Syvvyyvestä minä huuvvan sinnuu, Herra, Herra kuule miun iänein).  Ehkä liikuttavinta oli kyriessä moniäänisesti laulettu Kuulet sie, kuulet sie ja Kyrie eleison. Muuten musiikki oli ihan peruskamaa, ilman nousuja ja laskuja. Messumusiikin teemasta tuli valitettavasti mieleen Yksi oli liehuva liekinvarsi. Mieleen nousi myös ajatus, että kenelle tämä jumalanpalvelus oli lopultakin tarkoitettu. Varmasti kirkossa oli paljon karjalaisia ja heidän jälkeläisiään, mutta fokukseen karjalaisuus ei noussut, ei ehkä ollut tarpeenkaan: Kristusta katseltiin vain karjalan heimon silmin. Teemakirkkopyhät kokoavat ihmisiä, mutta myös karkottavat toisia. Haluatko mennä sotainvalidien tai lasten kirkkopyhään, jos et itse kuulu viiteryhmää?

Saarnaaja oli savolainen, mutta hän oli kohdannut paljon karjalaisia kotiseudullaan (Rautalammille siirrettiin paljon salmilaisia, jotka olivat enimmäkseen ortodokseja). Saarnaa lähdettiin kehittämään tästä erilaisuuden kohtaamisesta heimojen ja uskontunnustusten välillä. Saarnaaja rakensi hyvin yhteyden päivän tekstin ja erityisen kirkkopyhän välille.

Jos kirkko haluaisi tehdä mainosfilmin Liity kirkkoon!, sopisi tulla kuvaamaan ehtoollispöytään meneviä ihmisiä: pieni lapsi vanhempiensa kanssa, poika vanhan äitinsä kanssa, nuoria, keski-ikäisiä, kauniita ja rujoja, köyhiä ja rikkaita. Kristus kaunistaa kirkkokansan. Ehtoollispöydässä toteutuu todellinen demokratia: kaikki ovat tasa-arvoisia Kristuksen edessä. Tämä tapahtuu sadoin tuhansin joka viikko. Liity kirkkoon, jos olet siitä eronnut jo pelkän ehtoollisen sakramentin vuoksi!

Karjalaisen kansan messu oli maanläheinen ja harras jumalanpalvelus. Musiikki ei ollut suurta, mutta tuki hyvin messua. Kahden seurakunnan kirkkokuorot lauloivat hyvin yhdessä. Ilmassa oli juhlan tuntu.

Kesäkuun 30. päivänä oli Yorkin tuomiokirkossa diakonien vihkimisjumalanpalvelus. Yorkin katedraali on Englannin hienoin gotiikan ajan kirkollinen muistomerkki. Kirkko on entisöity hyvin ja sitä pidetään yllä sen arvon mukaisesti. York oli varhaisella keskiajalla Englannin kakkoskaupunki ja sen keskiaikainen flair on säilynyt hyvin. Kaupunki on erityisesti englantilaisten turistien suosiossa eli sellaista baabelia kuin Lontoossa ei tapaa. Yorkin minster on tehty hiekkakivestä ja se hohtaa auringossa kullanhohtoisena ja suurenmoisena. Katedraali on sekä sisältä että ulkoa mykistyttävä. Itselleni oli yllätys, että Konstantinus Suuri on vihitty keisariksi Yorkissa. Yorkilla on siis välillinen merkitys myös siinä, että meistä on tullut kristittyjä.

Kirkko oli täynnä, ja ovella jaettiin kolmikymmensivuinen käsiohjelma. Siinä oli teologinen johdanto siihen, miksi ordinaatiojumalanpalvelusta vietetään. Sitten oli sitä perussylttyä gluteenittomasta leivästä, alkoholittomasta viinistä jne. Kaikki, jotka kotiseurakunnassaankin viettävät ehtoollista, olivat tervetulleita ehtoollispöytään eli ekumenia toteutui Yorkin kirkossa. Milloinhan Uspenskissa saisi luterilainenkin ehtoollista?  No, tämä on niitä kiellettyjä keskustelunaiheita maassamme. Käsiohjelma oli sisällöltään korkeakirkollinen, mutta siinä oli pedagogisia elementtejä niille, joille kristillinen perinne on vieras.

Diakonit vihki virkaan Yorkin arkkipiispa John Sentamu, joka on syntyisin Ugandasta. Hän on myös Englannin kirkon kakkosmies Canterburyn arkkipiispan jälkeen. Koko ordinaatiojumalanpalvelusta leimasi muodon korkeakirkollisuus ja sisällön matalakirkollisuus. Juhla alkoi kulkueella, jossa oli kymmenittäin osanottajia piispoista poikakuoroon, kaikki suntiota myöten erilaisissa juhla-asuissa. Jumalanpalveluksen aikana evankeliumikirja kannettiin keskikäytävälle lukua varten ja ehtoollisaineita elevoitiin. Kaikkea sitä muotomenoa, mitä myös meille halutaan kirkkoon tyyrätä yhä enemmän, oli runsaasti tarjolla.  Toisaalta kleruksen puheet keskeytti aina silloin tällöin seurakunnan naurunröhähdys. Puhujille tuntui olevan tärkeää, että vakava asia upotettiin hilpeään kehykseen. Oli siis juhlavaa ja hilpeää. Liikuttavaa oli, kun diakoneille annettiin heidän virkansa symbolit, pesuvati ja pyyheliina.  Esirukoukseen suljettiin mm. Neitsyt Maria, apostoli Pietari, William Yorkilainen ja kaikki pyhimykset. Kuningattaren puolesta myös rukoiltiin. Koko jumalanpalvelusta säesti erinomainen urkuri ja hieno kirkkokuoro. Kirkossa oli perhejuhlan tuntu.

Heinäkuun puolivälissä pidettiin pienessä läntisessä rannikkokaupungissa konfirmaatiojumalanpalvelus. Keskiaikainen kirkko oli täynnä, ja kirkon täytti puheensorina. Vanhempana konservatiivihenkilönä en oikein pitänyt siitä, että nuoret naiset tulivat kirkkoon kaikenalaisissa tupeissa ja läpissä. Rippilasten kulkue oli kuitenkin kaunis ja liikuttava. En pidä loruilusta ja tervehtimisistä jumalanpalveluksen alussa, mutta konfirmaatiojumalanpalveluksessa jonkinlainen kirkkokansan ohjeistaminen olisi paikallaan. Tässä palveluksessa näin ei toimittu ja välillä väki ei oikein tiennyt missä mentiin. Selebrantin pitäisi pitää homma hanskassaan heti alusta alkaen. Seurakunnassa oli luultavasti myös kesäkanttori, koska musiikki oli ohuenlaista ja kaikki virret säestettiin samaan tapaan. Virsikirjoja ei jaettu eikä väki myöskään veisannut. Saarnassaan pastori antoi ymmärtää, että kirkossa oli nyt paljon sellaista väkeä, joka siellä ei muuten käy. Siinä hän oli oikeassa. Nuoria hän kuitenkin puhutteli  kauniisti. Yleistunnelmaksi jäi, että koko ajan oli jonkinlainen kätketty kiire jonnekin. Tästä kaikesta huolimatta oli rippilapsille tehty kaunis juhla. Sen olisi tehnyt vielä kauniimmaksi, jos seurakunta olisi ollut enemmän henkisesti ja hengellisesti läsnä tuossa tapahtumassa.